Progress




IP-kerholaiset Urhatussa 005

Koululaisten iltapäiväkerhot

Ajankohtaista

Hakeminen iltapäiväkerhotoimintaan alkaa viikolla 12.

Hakulomake
Hakuohjeet

Iltapäiväkerhotoiminta

Toiminnan tarkoituksena on ensisijaisesti järjestää 1. vuosiluokan lapsille, erityistä hoitoa tarvitseville lapsille, erityisen tuen piirissä oleville sekä 2. vuosiluokan lapsille turvallista ja virikkeellistä toimintaa kaikkina koulupäivinä klo 12.00 – 16.30 välisenä aikana. Kerhot noudattavat koulujen loma-aikoja.


Lapsella on mahdollisuus iltapäivän aikana leikkiin, askarteluun, pelien pelaamiseen, läksyjen tekoon ja ulkoiluun. Päivän toiminnoissa huomioidaan myös lapselta nousevat tarpeet ja toiveet. Virikkeellisen toiminnan ohella lapselle annetaan mahdollisuus myös lepoon ja rauhoittumiseen.


Seurakunnan toiminnassa näkyy kristillinen arvopohja. Toiminnassa käsitellään kirkkovuotta ja vuodenaikoja, hiljennytään yhdessä hartaushetkille, lauletaan ja rukoillaan. Toiminnassa on tavoitteena myös tukea kodin ja koulun kasvatustyötä.


Hakeminen

Kerhoihin haku tapahtuu maaliskuun aikana joka lukuvuosi. Kerhopaikan myöntämisen edellytyksenä on, että hakemukseen on kirjattu siinä pyydetyt tiedot. Toimintaan voi hakea myös kesken toimintakauden. Hakulomake löytyy Nokian kaupungin sivuilta.

Kerhopaikat jaetaan valintaperusteiden mukaisessa järjestyksessä. Kerhopaikkojen täytyttyä, hakija jää jonoon. Kerhopaikan irtisanoutuminen tehdään kirjallisesti.


Nokian seurakunnan iltapäivätoimintaa järjestetään yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa.

Iltapäiväkerhomaksu

Koko kuukauden maksu on 1.1.2012 alkaen 80 €/kk. Sisaralennus on 50 %. Maksuun sisältyy monipuolinen välipala ja vakuutus.

Yhteystiedot

Lapsityönohjaaja Leena Ala-Fossi p. 050 4370160
leena.alafossi@evl.fi


Kerhojen yhteystiedot


Koskenmäen srk-talo

Kenttäkatu 8, 37120 Nokia
p. 050 3034722 tai 050 9133174


Linnavuoren srk-talo
Pirkkakoivuntie 4
37240 Linnavuori
p. 050 4482771 tai 050 5132158


Urhatun kurssikeskus
Urhatuntie 80
37120 Nokia
050 9133172 tai 050 9133416



 

Haku

Kalenteri