Progress

Sinulle surussasi

Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja järkyttää sinua syvästi.

Vaikka olit ehkä osannut odottaa kuolemaa, se saattoi silti tulla yllätyksenä. Kuoleman herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin et voinut valmistautua.


Suru on ihmisen terve ja luonnollinen tapa kohdata menetys. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa surra. Jonkun on helppo itkeä, toisella itkun aika tulee myöhemmin. Surun kestoa, syvyyttä ja sen vaatimaa aikaa ei voida ennakoida. Ole surussasi itsellesi armollinen ja kunnioita tunteitasi.

 

Surun keskellä tärkeää on läheisten tuki. Myös seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä niin hautajaisten suunnitteluun ja toteutukseen kuin muunkinlaisen tuen tarpeeseen.


Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Yhteisestä ajasta kiitollisena voidaan saattaa läheinen viimeiselle matkalle. Poisnukkunutta läheistä voi hyvästellä tutuin virsin ja raamatunkohdin. Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun.


Hautauksiin ja haudan hoitoon liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon p. 040 8049 002

Kaikissa hautausmaihin liittyvissä käytännön asioissa voi kääntyä myös seurakuntapuutarhurin p. 050 596 7611 tai puistopuutarhurin puoleen.

Lisätietoa myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta

Katso myös Nokian hautausmaat





Haku

Kalenteri