Hetki-hartauskirjoitus

Nokian seurakunnan työntekijät kirjoittavat paikallislehteen viikoittain hartauskirjoituksen. Viikon Hetki-kirjoitus luettavissa tässä:

 

Uskonko vaiko enkö?

 

Sunnuntain kirkollinen aihe Usko ja epäusko on tuttu aihe kristityille jo kristinuskon alkuajoilta. Muistamme epäilevän Tuomaan. Monelle hän onkin lohduntuoja; jos kerran Tuomaskin epäili, niin ei ihme, että minäkin. Usko ja epäusko taistelevat jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita pitkin elämänsä matkaa.

Sosiaalisessa mediassa huomasin eräänä päivänä lukevani viestiketjua, jossa sen avaaja kertoi pettyneensä pahasti kristillisiin kirkon menoihin. Hän oli ollut kutsuttuna läsnä tilaisuudessa, jossa ei omien sanojensa mukaan osannut käyttäytyä oikein. Tilaisuudessa oli osia, joissa hän koki olevansa ulkopuolinen, kun ei osannut seistä tai katsoa lattiaan oikeaan aikaan. Jo tämä aloittajan kritiikki oli kohtuutonta, mutta se tempaisi minut lukemaan jatkokeskustelua.

Kirkkokriittiset tarttuivat tilaisuuteen ja aloittajan ajatukset saivat vastakaikua. Yhdessä tuumin harmiteltiin, miten vaikeaa ja ikävää on, kun kirkko tuntuu olevan läsnä joka paikassa. Kirkko on ominut jopa kasteen! Ja työntekijät, ne vasta ovatkin. Ovat liian vanhoja tai nuoria, huumorintajuttomia tai liian vitsikkäitä, liian etäisiä tai tuppaavat ihan iholle.

Kirjoitteluun liittyi mukaan niin sanottuja aggressiivisia ateisteja ja sävy muuttui erittäin ikäväksi. Uskoa ja uskovaisia solvattiin, pidettiin naurettavina satuihin ja taruolentoihin verrattavina. Vaadittiin ei vain kirkon erottamista yhteiskunnasta vaan sen kertakaikkista tuhoamista. ”Masentavaa. Pitää vain jaksaa toimia uskonnottoman yhteiskunnan puolesta. Yhdessä pystymme kaatamaan kirkon”, kirjoitti yksi maltillisimmista.

Tunsin lukiessani fyysistä pahoinvointia. Teki mieli rähjätä.

Kolmantena ryhmänä keskusteluun liittyivät kristityiksi itseään tituleeraavat. Maltillisesti, asiallisesti ja kiihtymättä he korjasivat väärin luulemiset ja tahalliset valheet. Samalla he paransivat ne haavat, joita muut olivat iskeneet minuun, minun rähjäiseen, mutta rakkaaseen kirkkooni, minun yllättäen ja pyytämättäni saamaani uskon lahjaan. Kun omaa uskoa koetellaan, yhteinen usko kannattelee.

 

Tule, Herra, minun valoni ja tieni.

Tule, lamppuni, päivin ja öin.

Tule, parantajani, tee minut terveeksi.

Tule, Vapahtajani, varjele sieluni.

Tule, Kuninkaani, astu sydämeeni.

Tule, Rauhanruhtinas, älä koskaan lähde pois.

(Kelttiläinen rukous)

 

Anu Heiskanen, tiedottaja

Seurakunnan blogi - klikkaa ja lue

 

Kirkko Somessa