Progress

Kopio kuvakollaasi II

Seurakunta on uskovien yhteisö

Seurakunta on Jumalaan uskovien yhteisö, jonka Jumala on tarkoittanut kristityn turvaksi. Seurakunassa yhteisön jäsenet voivat nauttia hengellisestä elämästä, hiljentymisestä, rukouksesta ja hengellisestä kasvusta yhdessä.


24 000 jäsenen Nokian seurakunta tarjoaa myös erilaista toimintaa samanhenkisessä seurassa kaiken ikäisille.

 

Tarvitsemme yhteyttä toinen toisiimme myös hengellisissä asioissa. Kristillisessä seurakunnassa olemme lähellä Jumalaa. Pyhä Henki tekee työtään jumalanpalveluksessa, sanassa ja sakramenteissa.

   

Kotikirkko on seurakunnan keskus ja samalla silta suureen kristittyjen yhteyteen. Jokainen paikallisseurakunta on samalla osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja maailmanlaajuista kristillistä yhteisöä.


Seurakunta on osa tukiverkostoa

Suomalaisen elämänmuodon perusarvot ovat suuressa määrin rakentuneet kristinuskon sanomalle: rehellisyydelle, vastuunkantamiselle ja lähimmäisestä huolehtimiselle.

 

Pohjoismaisen hyvinvoinnin yhtenä perustana on kirkon vahva yhteiskunnallinen asema. Koko yhteiskunta on kantanut vastuuta heikoimmista jäsenistään. Seurakunnan tekemä työ täydentää yhteiskunnan tukiverkkoja.


 

Haku

Kalenteri