Uutislistaukseen

Nokian seurakunta mukana kolehtien mobiilimaksukokeilussa

Nokian seurakunnan pääkirkon jumalanpalveluksessa sunnuntaina 4.3.2018 kokeillaan kolehdin maksamista Siirto-mobiilisovelluksella. Jumalanpalvelukseen osallistujat saavat kirkkoon tullessaan ohjeen mobiilimaksun suorittamiseen. Kolehdin voi edelleen antaa myös käteisellä.

Maksun voi suorittaa tilaisuuden aikana tai välittömästi sen jälkeen. Kolehti suoritetaan koskien vain tätä jumalanpalvelusta eikä sovelluksen kautta voi antaa muita lahjoituksia. Mikäli haluaa antaa muita lahjoituksia, tulee ottaa yhteyttä seurakunnan taloustoimistoon.

Nokian seurakunta on mukana pilottihankkeessa, jossa testataan kolehtien maksamista mobiilisti. Kokeiluvaiheessa kolehdin voi antaa, jos maksajalla on puhelimessaan android- tai iOS-käyttöjärjestelmä ja pankkina Nordea, Osuuspankki tai S-pankki.

  • Seurakuntalaisia palvellaan tarjoamalla nykyaikainen maksuvaihtoehto kolehdin antamiseen. Tämä on hyvä vaihtoehto silloin, kun jumalanpalvelukseen osallistuva henkilö haluaisi antaa kolehtia, mutta hänellä ei olekaan käteistä mukanaan tai hänellä ei ole käteisenä sopivaa summaa kolehtiin laitettavaksi, kertoo talousjohtaja Heli Pispa.

  • Käteisen rahan saatavuus vaikeutuu jatkuvasti. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa rahaliikenteestä siirtyy hoidettavaksi puhelimitse. Esimerkiksi USA:ssa on hiljattain avattu supermarket, jossa ei ole enää muuta ostosten maksuvaihtoehtoa kuin puhelinsovellus, Pispa jatkaa.

Puhelinmaksamisen suosio kasvaa Suomessakin sitä mukaa kun älykännyköiden käyttö lisääntyy ja mobiilimaksamisen tekniikka kehittyy. Nokian seurakunta kerää pilottivaiheessa kokemuksia kolehdin mobiilimaksamisesta ja päätökset mobiilimaksamisen laajentamisesta tehdään saatujen kokemusten perusteella.

2018-02-15 10:35:59.0