Uutislistaukseen

"Että meillä kaikilla olisi toivo"

Evankelis-luterilaiset piispat vetoavat ilmaston puolesta – ”Että meillä kaikilla olisi toivo”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat vetoavat paastonajan alkaessa ilmaston puolesta.

”Vetoamme valtiovaltaan, yrityksiin, yhteisöihin ja kansalaisiin, että yhdessä tekisimme kaikkemme ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tähän paastoon kutsumme kaikkia – että meillä kaikilla olisi toivo”, vetoomuksessa sanotaan. Kannanotto on osa piispojen tervehdystä paaston alkaessa tuhkakeskiviikkona 6.3.2019.

Kirkon oman, äskettäin hyväksytyn energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on, että kirkko on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. ”Kannustamme seurakuntia ja kaikkia kirkon toimijoita noudattamaan strategian suosituksia, liittymään Kirkon ympäristödiplomiin ja jatkamaan aktiivista ympäristötyötä”, piispojen kirjeessä sanotaan.

Pääsiäiseen päättyvä paastonaika alkaa kirkkovuodessa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta eli tuhkakeskiviikosta. Piispat muistuttavat kirjeessään, että paasto on parannuksentekoa, sen ymmärtämistä, että oma käyttäytyminen vaatii muutosta.

”Itsetutkiskelua, parannusta, sovintoa ja toivoa tarvitaan juuri nyt myös siksi, että ilmaston lämpeneminen uhkaa tulevaisuuttamme. Meidän ihmisten on herättävä tekojemme seurauksiin ja käytävä työhön tilanteen korjaamiseksi. Olemme vastuussa haavoittuvassa asemassa olevista lähimmäisistämme, tulevista sukupolvista ja koko luomakunnasta.”

Tiedotteen liitteenä olevan paastokirjeen ovat allekirjoittaneet arkkipiispa Tapio Luoma, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen, Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo, Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo sekä Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.

Tuhkakeskiviikkona käynnistyy Ekopaasto-kampanja

Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Sirottelu on toiminut katumuksen ja parannuksen vertauskuvana. Tuhkakeskiviikkona käynnistyy evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanja, joka jatkuu 20.4. saakka. Kahdeksatta kertaa käynnistyvässä kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. 

Tuhkakeskiviikkona käynnistyy myös some-kampanja 40 askelta pääsiäiseen

Ilmastonmuutos ja toivo ovat esillä Nokian seurakunnan Facebook- ja Instagram- sivuilla koko paaston ajan tuhkakeskiviikosta pääsiäissunnuntaihin. 40 askelta pääsiäiseen -teema tarjoaa toivon näkökulmia ja voimaannuttavia sanoja kaikille niitä kaipaaville. Kuvitus ja sanoitus on tehty yhteistyössä Tampereen ja ympäristöseurakuntien kanssa.

– Ilmastonmuutos aiheuttaa paljon huolta ja hämmennystä ja olisi helppoa luisua välinpitämättömyyteen. Kyynistyminen ei kuitenkaan ihmiskuntaa nyt auta vaan on uskallettava toivoa ja toimia. Haluamme etsiä keinoja, joilla voimme olla mieluummin osa ratkaisua kuin osa ongelmaa, sanoo Tampereen seurakuntien tiedottaja Eva Wäljas.

Toivoa ja tapoja torjua ilmastonmuutosta etsitään muun muassa taiteesta, hidastamisesta ja luonnosta.

2019-03-06 08:54:00.0