Uutislistaukseen

Piispa Matti Revon pääsiäiskirje

Tampereen hiippakunnan logo

Paasto, pääsiäinen ja pandemia

Kevättä leimaa viruksen välttely. Tartuntatauti leviää maailmalla, kansakunnat elävät poikkeusolojen rajoittamina. Suomessa ei Jumalan kiitos ole nähty niin suuria sairastuneiden ja kuolleiden lukuja kuin monissa Euroopan maissa. Mutta meilläkin koronavirus on kaatanut monia vuoteeseen, joitakin jo hautaankin. Kaikki se on sulkenut koteihinsa odottamaan aikaa parempaa.

Poikkeusolot tuottavat huolta omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta. Pitkäksi venyvät sulkuajat koettelevat yhteiskunnan ja yksilöitten kestävyyttä. Kodeissa pitäisi pysytellä, kun kokoontumiset on kielletty ja koulut ja kirkotkin pantu kiinni. Joudutaan paastoamaan sellaisesta, mikä aiemmin oli itsestään selvää. Ylimääräisen lisäksi karsitaan nyt sellaistakin, mitä pidettiin välttämättömänä.

Tämä voi olla erityistä aikaa kuunnella Jumalaa. Hän kutsuu kääntymään puoleensa, rukoilemaan, etsimään armahdusta, turvaa ja varjelusta. On aika rukoilla terveenä pysymistä, sairaiden paranemista ja hoitohenkilökunnan jaksamista. On aika rukoilla kärsivien ja kuolevien puolesta.
Pitkäperjantaina luetaan Jesajan kirjasta: ”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois.” (Jes. 53:3)

Sairauden tuttava. 

Jeesuksen kärsimyksestä puhutaan joka kevät, mutta harvoin näin sattuvin sanoin. Hän on sairauden tuttava, hyljeksitty kipujen mies, ihmisten torjuma, katseilta pois kääntämä.

Näinä aikoina pidetään välimatkaa, ei vierailla, ei kätellä, ei hellitä. Tartunnan saaneet torjutaan, viruksen kantajat hyljeksitään. Katse käännetään sinne, missä ollaan taudilta turvassa.

Mutta Jumalan Poika suostuu sairauden tuttavaksi. Hän ottaa kantaakseen kivut ja torjunnan. Hän tuntee poikkeusolojen puristuksen. Hän kulkee pitkäperjantain piinan läpi. Mutta hän kulkee pääsiäiseen asti. Hän kulkee ylösnousemukseen ja sinne, minne mikään pandemia ei yllä. Hän kulkee sinun kanssasi koko matkan.

Herra, armahda. Paranna sairaat, vahvista väsyneet, virvoita yksinäiset. Tue työtä tekeviä, rohkaise pelkääviä, varjele vaaroihin joutuvia. Siunaa poikkeusolojen pääsiäinen. Aamen.

Tampereen piispantalossa 31.3.2020


 

2020-04-02 14:18:00.0