Uutislistaukseen

Piispat kutsuvat maailmanlaajuiseen rukoukseen

Ensi sunnuntaina 17.5. on rukoussunnuntai. Piispat kutsuvat rukoukseen koronaviruspandemian vuoksi. Jo torstaina 14.5. voi liittyä ekumeeniseen ja uskontojenväliseen rukoukseen maailmanlaajuisen tilanteen vuoksi. Kutsun on esittänyt Kirkkojen Maailmanneuvoston ja Luterilaisen Maailmanliiton kanssa paavi Franciscus ja suurimaami Al-Azhar. Voit rukoilla näillä piispojen rukouksen sanoilla:

Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isämme.
Sinä olet luonut elämän ja hyvyydessäsi pidät sitä yllä.
Sinä olet käskenyt rukoilla ja luvannut kuulla.
Kuule meitä, kun etsimme sinun kasvojasi ja rukoilemme sinua:
Käännä katseesi pandemian aiheuttamaan kärsimykseen.
Auta meitä vapautumaan taudin otteesta.
Siunaa sairastuneita ja heidän omaisiaan.
Ole lähellä niitä, joiden elämä on päättymässä,
armahda ja anna heille ikuinen rauhasi.
Rukoilemme voimia hoitajille, lääkäreille ja rokotteen kehittäjille.
Anna viisautta tutkijoille ja talouselämää ylläpitäville.
Muistamme päättäjiä vaikeiden tehtävien keskellä.
Vahvista kaikkia, jotka työskentelevät pandemian voittamiseksi.
Rohkaise eristyksessä eläviä, työnsä menettäneitä,
lapsia ja perheitä sekä yksinäisyydestä kärsiviä.
Valaise tulevaisuutemme sinun armollasi.
Tee meistä rakkautesi ja toivosi välikappaleita toisillemme.
Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.

2020-05-12 13:44:31.0