Nokian seurakunnan rippikoulut

Rippikoulu on seikkailu, jonka koet vain kerran. Riparilla Sinulla on mahdollisuus pohtia elämän suuria kysymyksiä yhdessä toisten nuorten kanssa. 

Rippikoulut 2023

Vuoden 2023 rippikouluesite on valmistunut. Se lähetetään postitse vuonna 2008 syntyneille seurakunnan jäsenille lokakuun alussa. Voit myös ladata esitteen näköisversiona tai saavutettavana versiona. Mikäli haluaisit mukaan rippikouluun, mutta et ole vielä ilmoittautunut, niin voit kysellä vaihtoehdoista rippikoulutyöstä vastaavalta papilta (Lassi Peurakoski). 

Nokialaisten, jotka käyvät rippikoulunsa jossakin muualla kuin kotiseurakunnassaan, pitää ennen vuodenvaihdetta sopia seurakuntayhteysjakson järjestelyistä Lassin kanssa. 

Tieto siitä mihin ryhmään sinut on sijoitettu lähetetään sähköpostilla jouluun mennessä ja rippikoulujen ohjaajat lähettävät alkuvuodesta tarkempaa tietoa ryhmien omista aikatauluista. Kaikki rippikoululaiset osallistuvat yhteiseen aloitusjumalanpalvelukseen sunnuntaina 15.1. klo 18 Nokian kirkossa. 

Rippikoululaisen huoltajille on koottu tietopaketti, josta löytyy hyödyllistä perustietoa rippikouluista Nokialla (saavutettava versio). 

Kuka voi tulla rippikouluun?

Vuonna 2023 rippikoulun käyvät ovat syntyneet vuonna 2008 tai aiemmin. Jos olet rippikouluvuotesi alussa vasta seiskaluokalla, suosittelemme että tulet rippikouluun vasta ensi vuonna oman kouluikäluokkasi mukana. Ei haittaa, vaikka et olisi kirkon jäsen, rippikoulun voi silti käydä. Jos sinua ei ole kastettu, sinut voidaan rippikoulun aikana vanhempien suostumuksella kastaa ja silloin voit osallistua myös konfirmaatioon.

Mitä maksaa?

Urhatussa järjestettävät rippikoululeirit maksavat Nokian seurakunnan jäsenille 135 €, Pääsiäisripari 98 € ja Kuusamonripari 236 €. Kaupunkiriparit ovat maksuttomia.

Muiden seurakuntien jäsenille ja kirkkoon kuulumattomille leirimaksut ovat Urhatun ripari 225 €, Pääsiäisripari 156 € ja Kuusamonripari  344 €.

Maksu kattaa osan ruoka- ja majoituskuluista. Kaikki muu: opetus, hyvä seura, vapaa-ajan toiminnot, Raamattu, oppikirja ja muut materiaalit, ovat ilmaisia. Vähävaraisille seurakunnan jäsenille on maksujärjestelyitä, alennuksia ja muitakin ratkaisuja. Tällaisessa tapauksessa on syytä ottaa hyvissä ajoin yhteyttä oman ripariryhmän pappiin tai rippikoulutyöstä vastaavaan pappiin.

Mitä rippikoulussa tehdään?

Rippikoulu on olemassa nuorta varten.

Riparilla annetaan nuorille aikaa ja tilaa etsiä vastauksia oman elämänsä kysymyksiin. Yhdessä muiden rippikoululaisten, isosten ja seurakunnan työntekijöiden kanssa pohditaan isoja asioita, jotka liittyvät muun muassa elämänarvoihin, uskoon, Jumalaan, ihmissuhteisiin, seksuaalisuuteen, perheeseen, kirkkoon, ympäristökysymyksiin, vastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen. Hiljentymällä yhdessä jumalanpalveluksiin ja hartauksiin sekä lukemalla Raamattua kuunnellaan mitä Jumalalla on meille sanottavana.

Olennainen osa rippikoulua on iloinen yhdessäolo niin opiskellessa kuin vapaa-ajallakin. Päivittäin varataan aikaa myös ulkoilulle, pelailulle, laulamiselle, leikkimiselle ja kavereiden kanssa hengailulle.

Vaikka suurin osa rippikoulun opetuksesta pidetäänkin leirillä tai kaupunkijaksolla, alkavat kaikki rippikoulut kuitenkin jo talvella, viimeistään sunnuntaina 15.1.2023 kaikille rippikoululaisille yhteisessä aloitusjumalanpalveluksessa Nokian kirkossa. Kevään aikana kokoonnutaan noin kerran kuukaudessa. Näissä kokoontumisissa tutustutaan ryhmään ja seurakunnan toimintaan sekä pidetään jonkin verran jo oppitunteja. Ennakkotapaamiset kuuluvat rippikouluun ja ovat siksi pakollisia.

Miten ilmoittaudutaan?

Rippikouluihin ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella. Täytä lomake huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Jos ilmoittautuminen sähköisen lomakkeen kautta ei ole mahdollista, niin ota yhteyttä rippikoulutyöstä vastaavaan pappiin. Ilmoittautuminen saadaan kyllä hoidettua.

Jotta saamme varmistettua rippikoulupaikan jokaiselle, tulee lomakkeelle merkitä 5 sinulle sopivaa rippikouluryhmää. Jos haluat Kaupunkiriparille, niin 2-3 vaihtoehtoa riittää. Voit hakea samaan rippikouluuun yhden kaverin kanssa. Tätä varten saat ilmoittautumisesi yhyteydessä kaverikoodin, jonka voit antaa kaverillesi. Huomaa, että teillä täytyy olla samat ryhmätoiveet.

Ilmoittautuminen on käynnissä 28.10. saakka. Ryhmäjaot tehdään ilmoittautumisajan päätyttyä. Saat tiedon rippikoulupaikastasi sähköpostilla jouluun mennessä. Ryhmien ohjaajat tiedottavat aikatauluista tarkemmin alkuvuodesta. Jälki-ilmoittautumiset, peruutukset ja ryhmävaihdot hoitaa rippikoulutyöstä vastaava pappi. 

Lisätietoja voit kysyä rippikouluista vastaavalta papilta:

Lassi Peurakoski
p. 050 560 7750
lassi.peurakoski@evl.fi