Nokian seurakunnassa aloittaa uusi seurakuntalaisten ideoima ja toteuttama messu

Ensimmäisen messun suunnitteluporukka kokoontui Maatialan pappilan Pakarissa maaliskuun alussa.
Keväällä 2025 Nokian seurakunnassa aloittaa uusi säännöllinen messu, joka on seurakuntalaisten ideoima ja toteuttama. Messu on suunnattu laajasti eri ikäisille seurakuntalaisille. Erityishuomiota kiinnitetään kuitenkin lapsiperheiden viihtyvyyteen. Lapset saava saavat olla osa porukkaa ja jokaisessa messussa on 3–12-vuotiaille lapsille myös oma pyhäkoulu. Merkittävä rooli on myös musiikilla. Jokaisessa messussa on mukana seurakuntalaisista koostuva bändi, joka vastaa messun musiikista.
Uusi messu täydentää ennestään monipuolista Nokian seurakunnan jumalanpalvelusten kokonaisuutta. Kirkkoherra Ville Järvinen toteaakin:
”On tärkeää, että seurakuntalaiset voivat toteuttaa yhteistä näkyä ja kantaa vastuuta koko Nokian seurakunnan parhaaksi. Uskon että tämän uuden messun kautta Nokian seurakunta voi olla merkityksellinen yhteisö joillekin sellaisille nokialaisille, jotka vielä eivät ole löytäneet itselleen sopivaa yhteyttä seurakuntaan.”
Uuden messun on tarkoitus alkaa säännöllisesti syksyllä 2025. Kevään 2025 aikana järjestetään kaksi kokeilevaa messua, joista ensimmäinen on sunnuntaina 30.3. Nokian kirkossa klo 15. Keväällä järjestettyjen messujen palautteen ja kokemusten perusteella konseptia kehitetään syksyllä 2025 alkavia säännöllisiä messuja silmällä pitäen. Myös uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita toteuttamaan messuja.

18.3.2025 12.03