Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lähetystyö on ilosanoman eli evankeliumin kertomista sanoin ja teoin, lähelle ja kauas.
Kirkon kansainvälistä työtä tekevät järjestöt toimivat yhdessä seurakuntien kanssa. Työ on esimerkiksi julistustyötä, kristillistä kasvatusta ja kristittyjen kouluttamista.
Nimikkolähettimme ja -kohteemme, lähettiemme ja kohteidemme ajankohtaisia kuulumisia ja ystävyysseurakuntamme Kihelkonna.
Lähetystyössä voi olla monella tapaa mukana. Meitä kaikkia tarvitaan kertomassa Jumalan rakkaudesta niin Nokialla kuin kaukana maailmalla. Tule mukaan!
Ekumenia on kristillisten kirkkojen välistä yhteistyötä. Ekumenian tavoitteena on kristillisten kirkkojen ja kristittyjen välinen ykseys. Suomen ev. lut. kirkko edistää ekumeniaa kolmen suuren kansainvälisen kirkkoliiton kautta – Luterilaisen maailman liiton, Kirkkojen maailmanneuvoston ja Euroopan kirkkojen konferenssin kautta.
Paikallisesti Nokian seurakunta tekee ekumeenista yhteistyötä toimimalla yhteistyössä paikallisten seurakuntien ja kirkkojen kanssa. Vuosittain tammikuussa vietetään ekumeenista rukousviikkoa.
Kansainvälinen diakonia on hädänalaisten ihmisten auttamista maamme rajojen yli. Se on kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua, apua katastrofin uhreille, pakolaisapua, henkistä ja aineellista auttamista, pitkäjänteistä avustamistyötä perustuen kristilliseen ihmiskäsitykseen. Jokainen ihminen on mittamattoman arvokas. Nokian seurakunnassa kansaivälistä diakoniaa toteutetaan lähinnä Kirkon Ulkomaanavun (KUA)Linkki avautuu uudessa välilehdessä kautta. Yhteisvastuun kautta autetaan vuosittain vaihtuvaa kohdetta. Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilönä toimii seurakunnassamme diakoniatyöntekijä Marjut Kuusijoensuu-Prusi.
Uskontojen välistä vuoropuhelua kutsutaan uskontodialogiksi. Uskontodialogi on Suomessa arkipäivää. Seurakunnat edistävät eri tavoin uskontojen välistä vuoropuhelua ja kohtaamista.