Hengellisiä kirjoituksia

Hartauskirjoitus

Seurakunnan työntekijät kirjoittavat vuorollaan joka viikko Hetki-hartauskirjoituksen perjantaisin julkaistavaan Nokian Uutisiin. Samat kirjoitukset julkaistaan yleensä torstaisin tällä sivulla.

”Rukoilkaamme”

Rukous on papin perustyökalu. Tiedättekö, sellainen väline jonka pitää olla aina käden ulottuvilla. Sellainen, joka laitettaisiin työkalupakin sijaan vyölle roikkumaan. Hyvä perustyökalu taipuu monenlaiseen käyttöön ja parhaimmillaan se tuntuu melkein kuin oman käden jatkeelta. Harvassa on ne papin työpäivät, joihin rukous ei tavalla tai toisella kuulu. Tämänkin tekstin äärellä se on jo ollut käytössä.

Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai yllättävää. Jumalanpalvelukset, hartaudet ja kirkolliset toimitukset ovat päivänselviä rukouksen paikkoja, mutta se on paljon käytössä myös esimerkiksi kokouksissa, koulutuksissa ja tapaamisissa, puhumattakaan itse kunkin henkilökohtaisesta hengellisestä elämästä. On ruokarukouksia, esirukouksia ja ehtoollisrukouksia, on rukousalttareita, -helmiä ja -polkuja. Rukouksia löytyy seurakunnan julkaisuista eri medioissa ja rukouksesta puhuminen ja rukoilemisen opettaminen kuuluvat kristilliseen kasvatukseen kaikkien ikäluokkien kohdalla.

Voisi luulla, että tällaisen perustyökalun käsittely olisi kokeneelle ammattilaiselle helppoa ja ongelmatonta. Omalla kohdallani asia ei kuitenkaan ole aina näin. Olen työssäni johdattanut ihmisiä yhteiseen rukoukseen satoja kertoja, mutta edelleen siihen liittyy monia kysymyksiä, joihin en ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Osaanko sanoittaa ajatuksiani oikein? Miksi rukouksen kieli tuntuu olevan niin kaukana arjesta? Mitä jos en osaa ottaa huomioon kaikkia tai kaikkea? Loukkaako tai vieraannuttaako rukous tai tuntuuko se vain tyhjältä sanahelinältä? Miksi minä päätän mitä meidän pitäisi yhdessä rukoilla? Nämä vain muutamia mainitakseni.

Rippikouluryhmän ensimmäiseen hartaushetkeen liittyy tiettyjä jännitteitä. Uusi ryhmä ja uusi tilanne saa kaikki hieman varpailleen. Jokainen tarkkaillee tilannetta ja yrittää selvittää millainen oleminen on tässä ryhmässä sallittua ja hyväksyttävää. Kaikki etenee yleensä mutkattomasti, kunnes hartaudenpitäjä kehottaa rukoukseen. Päät pyörivät ja silmät vilkuilevat, kun joukko yrittää sanattomasti yhdessä päättää voiko kädet laittaa ristiin vai onko se jotenkin noloa. Rippikoulun lopulla tilanne on ihan toinen. Kun samalta joukolta kysytään aiheita konfirmaation esirukoukseen, niin pienet lappuset täyttyvät vaivattomasti. Rukous on löytänyt paikkansa.

Rukoilemisessa olennaisinta lienee siis se, että rukoilee. Mitä ja miten on sitten toisarvoisia kysymyksiä. Jumala kyllä kuulee ja tietää.

Lassi Peurakoski, seurakuntapastori