Hengellisiä kirjoituksia

Hartauskirjoitus

Seurakunnan työntekijät kirjoittavat vuorollaan joka viikko Hetki-hartauskirjoituksen Nokian Uutisiin. Sama kirjoitus julkaistaan tällä sivulla.

Nöyrät ja ylpeät

Viime aikoina olen miettinyt ylpeyttä ja nöyryyttä. Ylpeyshän on kristillisessä perinteessä totuttu näkemään yksinomaan negatiivisena asiana ja nöyryys taas positiivisena. Ylpeys liitetään Luciferin lankeemukseen: tämä alun perin korkein arkkienkeli huumaantui omasta erinomaisuudestaan ja halusi jumalaksi Jumalan paikalle. Katolisen kirkon seitsemän kuolemansynnin listauksessakin ylpeys on mukana. Ylpeys saa ihmisen pitämään itseään muita parempana. Pahimmillaan ylpeys särkee ihmisen yhteyden Jumalaan, kun ylpeä ihminen ei katso tarvitsevansa Jumalaa mihinkään. Ylpeyttä on ehkä sekin, kun joku kovin varmasti tietää mitä Jumala ajattelee. 

Nöyryys taas kuuluu vahvasti kristityn ihannekuvaan. Esimerkkinä pidetään usein Mariaa, ja Raamatussa on muutenkin kehotuksia nöyryyteen. Nöyrä ihminen ei pidä itseään muita parempana, ja on tietoinen omasta vajavaisuudestaan. Hän ymmärtää oman pienuutensa suhteessa Jumalaan.

On hyvä huomata, että nöyryyden vaatimusta on käytetty historian saatossa myös väärin. Monien suomalaisten itsetunto on menneinä vuosikymmeninä jäänyt lapsuudessa hauraaksi, kun positiivinen palaute on jäänyt saamatta. Ei ole voitu kehua, ettei vaan ylpisty. Nöyryyttä vaatimalla on kristinuskon historiassa pidetty etenkin naiset hiljaa – olihan nöyryyden hyve erityisesti kristityn naisen perusvaatimus. Perustellunkin kritiikin on voinut joissakin uskonnollisissa yhteyksissä vaientaa ilmaisemalla, että kritisoija on vain liian ylpeä.

Nykyään nähdään, että on positiivistakin ylpeyttä. Esimerkiksi ihminen, joka kokee ammattiylpeyttä tekemästään työstä, haluaa jatkossakin tehdä työnsä hyvin. Voi olla myös vaikkapa ylpeä lapsistaan – ja lapsille tekee todella hyvää saada kuulla se vanhemman suusta. Saa olla ylpeä silloin kun on suoriutunut jostakin, mikä on itselle ollut ponnistus. Ylpeys ei silloin ole sitä, että pitää itseään parempana kuin muut, saati että pyrkisi ottamaan Jumalan paikan, vaan iloa onnistumisesta. Myöskään se, jos ihminen, joka on aiemmin hävennyt itseään, tai jota muut ovat hyljeksineet, päättää nostaa rohkeasti päänsä ja todeta, että minäkin saan olla olemassa omana itsenäni, ei ole muiden yläpuolelle asettumista.

Ajattelen, että nöyryys ei ole sitä, ettei saisi pitää itseään minään. Vaan sitä, että kykenee tunnistamaan myös sen mahdollisuuden, että saatan erehtyä. Hengellisesti nöyrä ihminen ymmärtää tarvitsevansa Jumalan armoa ja rakkautta, ja näkee ettei itse ole tässä suhteessa sen kummempi kuin muutkaan.

Sanna Vuorela
johtava pastori