Hetki-kirjoitukset

Seurakunnan työntekijöiden paikallislehdessä viikoittain julkaistava hartauskirjoitus luettavissa alla. 

Arpi kaunistaa

Eräällä tuttavien joukolla mielikuviteltiin, miten mukava olisi lainattava marttyyrin viitta. Kirkkaanvärinen, sellainen jonka kaikki varmasti huomaisivat. Viitta olisi merkki ja sitä saisi aina lainata tilanteissa, joissa tuntuu siltä, että on kokenut suuta vääryyttä. Kyllähän vääryyttä riittää kun vain vähän vilkaisee ympärilleen. Puoliso ei ymmärrä, työkaverit on laiskoja, hallitus leikkaa sieltä missä pitäisi liimata ja verottaja vie kaiken. Kyllä ulkoista merkkiä väärinymmärretyksi tulemisesta tarvittaisiin. Liehuvat viitanliepeet olisivat mainio ja tunnistettava merkki suuresta vääryydestä.

Vaan eipä ole marttyyrin viittaa näkynyt. Ainut viitta, joka ihmiselle on tarjolla, on arpiviitta. Arpiviitta tulee väistämättä harteille, kun elämää elää. Arpiviitta koostuu elämän suruista, erosta, kuolevaisuudesta, väsymyksestä, vihasta ja masennuksesta. Kuvittelen arpiviitan olevan sellainen, joka pyritään salaamaan viimeiseen asti ympäristöltä. Arpien ja arpiviitan ympärillä leijuu häpeä. Vaan kyllähän elämän arvet näkyvät. Kummallisella tavalla samalla tavalla arpeutuneet löytävät toisensa. Toisaalta se on lohdullista. Lohtua voi löytyä siitä, että ihmisellä on jokin sama peruskokemus kuin itsellä.

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin hän kantoi kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”  Jes. 53: 3-5.

Tuo teksti on vanhassa kirkkoperinteessä katsottu viittaavan Jeesukseen. Siihen puoleen hänessä, joka on syvästi ihminen. Elämän arpeuttama Jeesus tulee ihmisen lähelle. Se on lohdullista.

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi, niinhän laulettiin jo 1980-luvulla. Elämän kokemukset, jotka tuottavat arpia ovat sellaisia, jotka mieluusti jättäisi väliin. Toisaalta eipä monesta arvestaan luopuisikaan. Kaipa ne sitten kaunistavatkin. Ainakin haalistuessaan antavat sävyjä.

Sanna Erkanaho, pastori