Hengellisiä kirjoituksia

Hartauskirjoitus

Seurakunnan työntekijät kirjoittavat vuorollaan joka viikko Hetki-hartauskirjoituksen Nokian Uutisiin. Sama kirjoitus julkaistaan tällä sivulla.

Tehdään tilaa, avataan ovi

Kun maailma kovenee, meidän täytyy vahvistaa pehmeitä ja lämpimiä asioita. Tähän liittyen mielessäni on ollut viime aikoina vieraanvaraisuus. Ensimmäisenähän siitä tulee mieleen vieraiden kestitseminen. Se, kun ystäviä tai sukulaisia tulee kylään, ja pitää miettiä mitä heille oikein tarjotaan. Riittääköhän tämä nyt, ja onko se tarpeeksi hyvää? Kyläilyt, ja varsinkin spontaanit kyläilyt ovat vähentyneet, joten siitä voisi kyllä olla hyvä aloittaa. Saman pöydän ääreen istuminen ja kuulumisten vaihto tekee hyvää – ei ole niin tärkeää onko tarjoiluja paljon ja hienoa, vaan se, että tullaan yhteiseen pöytään.

Mutta vieraanvaraisuus on muutakin. Se on asenne, jolla tehdään tilaa toisille. Keino, jolla saadaan ”vieras” tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Sen avulla huomioidaan hänet, jolla on erityisiä tarpeita. Jos siihen harrastukseen, jossa säännöllisesti käyt, tulee uusi ihminen, mitä teet? Katsotko, että kukahan tuokin on, ja mitä se täällä tekee? Vai sanotko moi, ja aloitat pienen keskustelun? Itselleni ainakin tämä on vaikeaa, eikä tule luontaisesti. Silti haluan opetella sitä. Tarvitsemme vieraanvaraisuutta paitsi näissä pienissä arkisissa tilanteissa, myös laajemmin yhteiskunnassa.

”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.” todetaan Uudessa testamentissa. Se viestii meille siitä, että antaessaan usein saa itsekin. Moni turvapaikanhakijaa kotonaan majoittanut on kertonut sen omaa elämää rikastavasta vaikutuksesta. Kun avaamme oven toiselle, olipa se sitten kotimme tai sydämemme ovi, avautuu uusia mahdollisuuksia. Saamme ja opimme itsekin.

Voisi ajatella, että olemme itsekin lopulta aina vieraita, Jumalan tänne maailmaansa kutsuneita. Hän levittää eteemme syksyn kauneuden, talviset kimaltavat hanget, kevään heräävän luonnon ja linnunlaulun kuin jälkinä, joista voimme aavistaa hänen läsnäolonsa. Hän antaa rinnallemme ihmisiä, jotka ehkä rohkaisevat meitä, kuuntelevat ja tukevat kun meillä on vaikeaa, ja näin antavat meille toivoa. Hän on antanut meille kirjan, josta voimme lukea hänestä lisää. Hän antoi myös Poikansa, varmistaakseen ettei mikään voisi erottaa meitä hänen rakkaudestaan. Mutta Jumala ei pakota eikä tuputa. Jumalan rakkaus onkin kuin kutsuvasti avattu ovi, tai kuin se ensimmäinen rohkaiseva tervehdys uudessa paikassa, josta tietää että tänne voi tulla. Samanlaista vieraanvaraisuutta myös meitä kutsutaan osoittamaan toinen toisillemme.

Sanna Vuorela, seurakuntapastori