Hengellisiä kirjoituksia

Hartauskirjoitus

Seurakunnan työntekijät kirjoittavat vuorollaan joka viikko Hetki-hartauskirjoituksen Nokian Uutisiin. Sama kirjoitus julkaistaan tällä sivulla.

Virvon varvon, tuoreeks terveeks!

Vihreästä kreppipaperista tehtyä kapeaa hapsullista nauhaa on kieputettu kauttaaltaan virpomisoksan ympärille. Pajunoksasta ei näy pilkahdustakaan. Virpomisvitsan koristeena on suuria, valkoisia ruusuja ja sinisiä rusetteja, jotka on kaikki tehty huolellisesti kreppipaperista. Jokainen koriste on kiinnitetty paikoilleen puuvillalangalla, liima tai rautalanka ei ole tainnut tulla edes kyseeseen. Virpomavitsasta haarautuu kolme oksaa. Kolme oksaa muistuttavat virpomisen perimmäisestä tarkoituksesta ja siunauksen alkuperästä. Kolme oksaa muistuttavat Jumalan kolminaisesta persoonasta: Luojasta, Vapahtajasta ja Pyhittäjästä. Kolme yhdessä, yksi Kolmessa.

Vuosia sitten tulin virvotuksi kuvailemallani, kauniilla virpomavitsalla palmusunnuntain messussa Nokian kirkossa. Samainen vitsa on yhä työhuoneen kirjahyllyn päällä muistona ja muistuttamassa minua vitsan tehneestä rouvasta. Olin pyytänyt jo silloin varsin iäkästä rouvaa mukaan messuun kertomaan virpomisesta ja sen tavoista, koska tiesin virpomisen olevan hänelle tuttu ja tärkeä perinne. Hän oli tullut Nokialle aikanaan evakkona sotien jälkeen. Pyytäessäni en aavistanut kuinka suurella kunnioituksella hän suhtautui tilanteeseen, en aavistanut että työvuorossa olleen papin kanssa saisimme osaksemme hänen virpomisensa siunauksen. Virpominen ei suinkaan merkinnyt hänelle vitsan liuhuttelua vikkelään lausutun värssyn kera, vaan merkityksellistä toivotusta ja siunauksen läsnäoloa. Hänen käyttämänsä virpomaloru oli paljon pidempi kuin minulle tutuin virvon varvon -alkava rimpsu. Siinä siunauksen piiriin liitettiin laajempi elämänpiiri isänmaata myöden. Saimme huolellisesti käsinkirjoitetun tekstin virpomavitsan mukana koko nimellä allekirjoitettuna. Kortin olen tallettanut niin huolellisesti, että itsekään en muista minne. Ehkä se joskus löytyy, sillä joskus siunaus hipaisee juuri niin, satunnaisena kohtaamisena ja yllättäen.

Myös omat juureni ovat Karjalan kannaksella ja sitä kautta virpomisen tapa on kulkenut mukana ja siirtynyt omille lapsille. En suhtaudu virpomiseen juurieni kaikella syvyydellä, mutta jotain on siirtynyt. Etukäteen on juteltu siitä, että virpoessa ollaan toivottamassa mukavia asioita ja hyvää tulevalle vuodelle, virpomavitsa jätetään virpomisen kohteelle sekä kiitetään saadusta virpomapalkasta. 

Eeva Koskimäki
seurakuntapastori, joka tykkää näpertää lapsilleen virpomavitsat käyttäen sekä rautalankaa että kuumaliimaa.