Uutislistaukseen

Tampereen aluekeskusrekisteri sai jonot purettua, sukuselvityksen saa nyt kolmessa viikossa

Aluekeskusrekisteriin kuuluvan alueen kartta.

Tampereen aluekeskusrekisteriin kuuluvat: Akaa, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenkyrö, Hämeenlinna-Vanaja, Ikaalinen, Janakkala, Jokioinen, Jämsä, Kalvola, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Loppi, Mänttä-Vilppula, Nokia, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Riihimäki, Ruovesi, Sastamala, Sääksmäki, Tammela, Tampere, Urjala, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi ja Ypäjä.

Sukuselvitysten saaminen Tampereen aluekeskusrekisteristä on keväällä selvästi nopeutunut. Kun tammikuussa sukuselvitystä joutui odottamaan 6–7 viikkoa, toukokuussa keskimääräinen toimitusaika on ollut noin 3 viikkoa.

Sukuselvitystä tarvitaan useimmiten perunkirjoitukseen, joka on lain mukaan pidettävä 3 kuukauden sisällä vainajan kuolemasta. Sukuselvitysten viivästyminen on omaisille hankalaa, jos ei pääse hoitamaan kuolinpesän asioita.

Tampereen aluekeskusrekisterin johtaja Kari Salonen kertoo, että jonojen purkamiseksi aluekeskusrekisterin työntekijät ovat talven ja kevään aikana huhkineet ylitöitä, ja välillä on tehty jopa kuusipäiväistä työviikkoa. Työntekijöitä on myös siirretty muista töistä sukuselvitysten kirjoittajiksi ja Tampereelle on palkattu lisää työntekijöitä.

Kevään aikana sukuselvitysruuhkan purkaminen onkin Tampereella onnistunut niin hyvin, että tamperelaiset ovat pystyneet auttamaan myös Porin aluekeskusrekisteriä.

– Olen todella iloinen siitä, että sukuselvitysten jonot on saatu lyhenemään. Nyt kun jono on kolmisen viikkoa, perunkirjoitukset ehditään hyvin pitää lain vaatiman määräajan puitteissa, kunhan sukuselvitys on tilattu ajoissa, kertoo Kari Salonen.

Tampereen aluekeskusrekisteri on jäsenmäärältään Suomen suurin. Siihen kuuluu 37 seurakuntaa, joissa jäseniä on yhteensä yli 470 000.

Ruuhkien taustalla mittava uudistus

Sukuselvitysten ruuhkautuminen on ollut ongelmana lähes koko Suomessa viime vuoden keväästä lähtien. Tampereella ruuhkaisin vaihe osui vuoden 2021 elo-syyskuulle, jolloin sukuselvitystä saattoi joutua odottamaan pahimmillaan 8–9 viikkoa.

Ruuhkien taustalla on evankelis-luterilaisen kirkon mittava uudistus, jonka myötä kirkonkirjojen pito on vuosien 2018–2022 aikana siirtynyt seurakunnista aluekeskusrekistereille. Aluekeskusrekistereitä on Suomessa kaikkiaan 15. Niissä laaditaan sukuselvitykset valtakunnallisesti kattavina, jolloin vainajan omaisten ei enää tarvitse pyytää sukuselvityksiä monesta eri seurakunnasta.

Kirkonkirjojen pitoon sisältyy virkatodistusten ja sukuselvitysten laatimisen lisäksi mm. avioliiton esteiden tutkinta sekä kasteiden, rippikoulujen, avioliittojen, kirkosta eroamisten ja kirkkoon liittymisten rekisteröiminen.

– Tämä on ollut mittavin kirkonkirjojenpidon uudistus viimeisen sadan vuoden aikana. Tekniikan kehittymisen lisäksi tässä on nyt katkaistu vuosisatainen perinne siitä, että kirkonkirjoja pidetään paikallisseurakunnassa, sanoo Salonen.

Uudistuksen toteuttamiseksi kirkonkirjoja on digitoitu, ja valtakunnallisen järjestelmän rakentaminen on ollut jopa ennakoitua vaativampaa.

– Yksi järkyttävän suuri työ on ollut manuaalisen kirkonkirja- ja perhelehtiaineiston kuvaaminen, kuvattujen aineistojen tarkistaminen ja digikuvien saaminen yhteiseen järjestelmään. Monessa
seurakunnassa tuo projekti vei muun työn ohella useita vuosia, kertoo Salonen.

Vuosia kestäneen siirtymävaiheen aikana seurakunnat ovat liittyneet aluekeskusrekisterihin. Tällä hetkellä miltei kaikki Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat aluekeskusrekistereiden piirissä.

Historiallista uudistusta on jouduttu tekemään poikkeuksellisena aikana, samaan aikaan kun pandemia on pakottanut ihmiset etätöihin ja sairauslomille. Salosen mukaan Tampereella tästä on kuitenkin selvitty suhteellisen hyvin.

– Koronapandemia ei ole ainakaan edistänyt uudistustyötä. Iso osa työntekijöistä on vuorollaan sairastanut taudin, mutta onneksi osasimme suojautua ja varautua siten, että koko työyhteisö ei sairastunut missään vaiheessa yhdellä kertaa, kertoo Salonen.

Suomen suurin aluekeskusrekisteri

Tampereen aluekeskusrekisteri aloitti vuonna 2019, jolloin aiempaan Tampereen seurakuntien keskusrekisteriin liittyi 4 Tampereen hiippakunnan seurakuntaa. Tällä hetkellä Tampereen aluekeskusrekisterissä on 37 seurakuntaa. Näissä seurakunnissa on jäseniä yhteensä yli 470 000, eli jäsenmäärältään Tampereen aluekeskusrekisteri on Suomen suurin.

Tampereen aluekeskusrekisterissä työskentelee 32 viranhaltijaa ja 4 muuta työntekijää. Vuonna 2021 Tampereen aluekeskusrekisterissä laadittiin kaikkiaan 24 749 virkatodistusta, joista 22 246 oli sukuselvityksiä.

2022-05-31 11:09:00.0