Uutislistaukseen

Entisen talousjohtajan sovintosopimus tulee kirkkoneuvoston käsittelyyn

Kirkkoneuvoston esityslistalla on 7.12.2022 kokouksessa entisen talousjohtajan kanssa keväällä 2021 tehty sovintosopimus sekä siihen liittyvä vaatimus. Seurakunnan entinen talousjohtaja Heli Pispa on nyt marraskuussa lähestynyt seurakuntaa korvausvaatimuksella, jota hän perustelee seurakunnan sopimusrikkomuksella.  

Taustaa

Entisen talousjohtajan kanssa on solmittu huhtikuussa 2021 sovintosopimus, jossa mm. sovittiin Pispan irtisanoutumisesta sekä sovintokorvauksen maksamisesta. Sovintokorvaus oli suuruudeltaan noin vuoden palkka. Sopimuksen myötä Pispa irtisanoutui talousjohtajan virasta. Sopimukseen päädyttiin, kun neuvotteluissa ei kyetty saavuttamaan muuta ratkaisua umpikujaan ajautuneessa tilanteessa.  

Sopimuksen julkisuus

Sopimus määriteltiin sopimisvaiheessa salaiseksi ja sopimukseen kirjattiin lauseke salassapidosta. Nyt sopimus on otettu uuteen tarkasteluun ja on todettu, ettei salassapidolle ole ollut laillisia perusteita.

”Sopimuksella tai sopimusmerkinnöillä ei voi sopia salaiseksi asiakirjaa, jonka salaamiselle ei ole laillisia perusteita”, toteaa Nokian seurakunnan vt. kirkkoherra Mikko Sulander.

Sopimus hyväksyttiin kirkkoneuvostossa maaliskuussa 2021. Seurakunnan kannalta on harmillista, ettei sopimusta tuotu aikanaan julkisuuteen.

”Harmillista, että näin on käynyt. Jatkossa tulemme olemaan tarkkana, että asiakirjoja salataan seurakunnassa vain asianmukaisin perustein”, kertoo Sulander. 

Sopimukseen liittyvä vaatimus

Pispa on 24.11.2022 lähestynyt seurakuntaa asiakirjalla, jossa hän vaatii noin 74 000 € korvauksia. Vaatimustaan hän on perustellut sopimusrikkomuksella. Seurakunta olisi hänen mukaansa rikkonut sopimusta kirkkoneuvoston tehtyä hänestä tutkintapyynnön poliisille.  

Seurakunnan nykyinen talousjohtaja Taina Tuohimaa ei näe asiassa perusteita maksamiselle. Tuohimaan mielestä seurakunta on täyttänyt omat sopimusvelvoitteensa.

”Seurakunta maksoi sovintokorvauksen, kertyneet säästövapaat ja ylityötunnit sekä vapautti Pispan viranhoitovelvollisuudesta sopimuksen mukaisesti”, toteaa talousjohtaja Tuohimaa.

Tuohimaan mielestä asiassa sotketaan poliisille tehty tutkintapyyntö sopimusvelvoitteisiin.

”Vaatimuksessa sekoitetaan poliisille tehty tutkintapyyntö sopimusehtoon. Jos kirkkoneuvosto perustellusti on epäillyt viranhoidossa tapahtuneen toimivallan ylitys tai virkavelvollisuuden rikkominen, ei tutkintapyynnön tekemisestä poliisille voi poissulkea sopimuksella”, kertoo Tuohimaa.

”Julkisia varoja käytettäessä on tärkeää, että niiden käyttöä voidaan valvoa. Tämä on yksi julkisuuslainkin tarkoituksista. Tutkinta osoitti, että Pispa ei ollut käyttänyt julkisia varoja henkilökohtaiseksi edukseen. Toki olisi ollut kaikille osapuolille eduksi, että asiat olisivat olleet aikanaan avoimesti esillä. Luottamus on kaksisuuntainen tie”, jatkaa Tuohimaa.

Asia etenee seuraavaksi 7.12.2022 kirkkoneuvoston kokoukseen, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen.

2022-12-01 12:18:00.0