Uutislistaukseen

Kirkon viesti rasismikeskusteluun: Ihmisarvon toteutuminen vaatii jatkuvaa työtä

Käsi kädessä.

Kuva: Getty images

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajat muistuttavat, että hyvän yhteiskunnan tai yhteisön rakentaminen vaatii toinen toistensa kunnioitusta, rakentavaa vuoropuhelua ja yhdessä elämisen taitoa.

Ajankohtainen valtioneuvoston Yhdenvertainen Suomi -hanke on pyytänyt myös evankelis-luterilaisen kirkon edustajien lausuntoja. Arkkipiispa Tapio Luoma, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta -yksikön johtaja Kalle Kuusimäki sekä Porvoon piispa Bo-Göran Åstrand ovat vastanneet kuulemispyyntöön.

”Demokraattinen yhteiskunta edellyttää jokaisen ihmisen luovuttamattoman ihmisarvon ja siitä nousevien ihmisoikeuksien toteutumista. Demokraattisen yhteiskunnan ihanteisiin on pyrittävä aktiivisesti. Jokaisen demokraattisessa yhteiskunnassa vaikuttavan yhteisön on tarkasteltava myös omaa toimintaansa ihmisarvon luovuttamattomuuden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta”, arkkipiispa Luoma toteaa vastauksessaan.

Kuusimäki toteaa, että ”rasismista tulee käydä julkista keskustelua, ja sille tulee asettaa rajat. Erityisen tärkeää on varmistaa, että lapset ja nuoret saavat kasvaa mahdollisimman syrjimättömässä Suomessa.”

Piispa Åstrand: ”Tarvitsemme edelleen toimenpiteitä yleisen tietoisuuden lisäämiseksi siitä, miten rakenteellinen rasismi ja epätasa-arvo ilmenevät, ja selkeitä toimintamalleja, miten niitä torjutaan. Koska rasismi usein myös sisältää uskonnollisen ulottuvuuden, olisi tärkeää edistää sekä yhteiskunnallista että uskonnollista lukutaitoa."

Suomen evankelis-luterilainen kirkko valmistelee parhaillaan toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, joka tuottaa työkaluja syrjinnän tunnistamiseksi ja analysoimiseksi sekä syrjinnänvastaiseen työhön paitsi kirkossa myös muualla yhteiskunnassa.

Rasismi loukkaa perustuslaillisia oikeuksia, kuten uskonnonvapautta. Uskonnonvapaus on kirkolle arvo, jonka turvaamiseksi kirkko tekee uskontodialogisissa verkostoissa jatkuvaa työtä sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Kirkon verkkosivujen kooste rasismikeskustelusta ja kirkon edustajien lausunnot

2023-08-21 11:30:00.0