Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Satu ja John Cozens sekä Pirkko Pihlajamaa uuden lähetyskynttelikön vieressä.
Lähetyskynttelikkö siunataan käyttöön su 19. tammikuuta iltamessussa klo 18 alkaen. Kynttelikön ovat suunnitelleet ja valmistaneet Satu ja John Cozens Nokian Taivalkunnasta. He tekivät myös pääkirkon kastepuun vuonna 2020.
Tottijärven uusi lähetyskynttelikkö on valmistettu puusta ja sen muotoon ja väritykseen on otettu vaikutteita niin itse kirkosta kuin Taimi Naskalin tekemistä, katosta roikkuvista himmeleistäkin. Suunnittelun inspiraationa oli kirkon saarnastuolin katos. Tekijät halusivat kynttelikön näyttävän siltä kuin se olisi ollut Tottijärven kirkossa aina.
Keskellä kynttelikköä oleva suuri kynttilä ja kehällä olevat 12 kynttilää symbolisoivat Kristusta ja 12 opetuslasta. Lähetyskynttelikön tehtävä ja idea on kutsua ihmisiä lähetystyöhön.
”Jeesus lähetti maallikot hommiin!”, kertoo kynttelikön seurakunnalle lahjoittanut kirkkovaltuuston puheenjohtaja, tottijärveläinen Pirkko Pihlajamaa.
Lähetyskynttelikköjen historia Suomessa sai alkunsa vuonna 1977, jolloin Helsingissä järjestettiin kaikkien kirkkokuntien lähetyskongressi.
Lähetyskynttelikön kehälle kirkossa vierailevat voivat sytyttää pienempiä kynttilöitä, joihin otetaan tuli keskuskynttilästä, Kristus-kynttilästä. Sytytettävät kynttilät symbolisoivat rukousta: valoa ja toivoa rukoillaan kaikkialle maailmaan. Kirkkovieraat voivat hiljentyä hetkeksi muistamaan lähetystyötä eli toimia osaltaan toivon lähettiläinä.
Tottijärven kirkon uuden lähetyskynttelikön käyttöönottotilaisuudessa laulettavan Pekka Simojoen laulun kertosäe tuo hyvin esiin lähetyskynttelikön viestin:
Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää,
kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää?
Kaksi tavallista jalkaa hän voi ottaa jaloikseen,
niillä taivasmatka alkaa, joka aamu uudelleen – uudelleen.”
Kynttilämaksu laitetaan kynttelikön alla olevaan rahalippaaseen tai lahjoitetaan MobilePayllä. Tottijärven lähetyskynttelikköön lahjoitetut rahat käytetään vuonna 2025 Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan työn tukemiseen.
Sansa on tehnyt lähetystyötä median välityksellä jo vuodesta 1973. Media välittää toivoa sinnekin, minne lähetystyöntekijät eivät pääse, kuten suljettuihin maihin, vaikeakulkuisille seuduille tai vankilan muurien sisäpuolelle. Evankeliumi kuuluu ja näkyy heidän työssään radioaalloilla, televisiossa, verkossa ja sosiaalisessa mediassa ympäri maailman. Ihmisten kohtaamiset tapahtuvat heidän omalla kielellään, aidosti arjen keskellä.
Sansa on lähettänyt nimikkolähettimme Mikael Tunérin tuottamaan ja ohjaamaan SAT-7 Pars -kanavalle farsinkielisiä ohjelmia, joita katsotaan mm. Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa.
15.1.2025 10.26