Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkö ennakoi kirkon jäsenmäärän laskevan edelleen tasaisesti. Kirkosta eronneiden määrän arvioidaan olevan hiukan alhaisempi kuin vuotta aiemmin eli noin 54 700 (55 354 vuonna 2023). Kirkosta eroajista noin kolmannes on 20–29-vuotiaita. Kirkkoon liittyjistä taas lähes kolmannes on 30–39-vuotiaita.
Kirkkoon liittyjien määrässä on näkyvissä pientä kasvua edellisvuoteen verrattuna. Liittyneitä arvioidaan olevan noin 22 900, vuonna 2023 kirkon jäseneksi liittyjiä oli noin 21 000. Ilman alle 1-vuotiaita liittyjiä todellinen kirkkoon liittyneiden lukumäärä tulisi olemaan tänä vuonna 17 900.
Vuoden aikana kastettujen määrän ennakoidaan pysyvän viime vuoden tasolla reilussa 21 000:ssa. Jos lasketaan mukaan alle 1-vuotiaana kirkkoon liittyneet, kastettujen määrä tulee olemaan noin 26 200.
Kuolleiden määräksi vuodelle 2024 ennakoidaan n. 45 900.
Arvioiden perusteella vuoden 2025 alussa kirkon jäsenten osuus tulee olemaan 62,5 prosenttia koko Suomen väestöstä. 1.1.2024 kirkon jäsenyys oli 63,5 prosentilla suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä oli tuolloin 3 559 811.
Vielä vahvistamattoman tiedon mukaan Nokian seurakunnan jäsenluku on kasvanut kuudella henkilöllä vuodesta 2023 vuoteen 2024. Kirkkoon on liittynyt 209 ja siitä on eronnut 363 henkilöä. Seurakuntaan on muuttanut 1 291 ja seurakunnasta on muuttanut 1 091henkilöä. Kastettuja Nokian seurakunnassa oli viime vuonna 181 ja kuolleita 220.
"Nokialla olemme kaupungin väkiluvun kasvun takia saaneet muutamina aikaisempinakin vuosina saaneet iloita jäsenmäärän positiivisesta muutoksesta, eikä jäsenmäärämme lasku ole aivan yhtä jyrkkää kuin Suomessa keskimäärin. Kymmenen vuoden aikana jäsenmäärämme on kuitenkin pienentynyt noin 1 300 henkilöllä, joka on lukumääräisesti jo pienen seurakunnan verran", sanoo Nokian seurakunnan talousjohtaja Taina Tarver.
20.1.2025 12.23