Carita – maailman ja Nokian kansalainen

Carita Kinnunen opiskelee Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi viimeistä vuotta. Jäljellä on enää seurakuntaharjoittelu joulukuuhun asti Nokian seurakunnassa ja opinnäytetyö. Haaveissa on valmistuminen jouluna 2018.

Paljasjalkainen nokialainen, pian 27 vuotta täyttävä nainen, on muuttanut Nokialta pois viisi kertaa, ja palannut aina takaisin. Tällä kertaa ehkä pidemmäksi aikaa. Carita on ostanut remontoitavan talon Sarkolasta. Ennen Sarkolaa entinen vartija myi maallisen omaisuutensa ja matkusti rahoilla Tanzaniaan vapaaehtoistyöhön. Afrikka ja sen jälkeen puolivuotinen reppureissu Aasiaan opetti paljon ja kirkasti ajatusta halusta tehdä työtä, jolla on merkitystä.

- Nuoreen ikääni verrattuna olen nähnyt aika paljon maailmaa. Olen asunut muun muassa sodan runtelemassa Sarajevossa ja nähnyt ihmisten avuntarpeen, kertoo Carita elämänkokemuksestaan.

Perhe, johon 3- ja 2-vuotiaiden lasten lisäksi kuuluu miesystävä, vanhemmat ja sisarukset, on tärkein asia Caritan elämässä. Viikoittaiset vierailut lasten kanssa mummilaan saunomaan on rutinoitunut tapa. Muuten vapaa-aika kuluu remontoidessa ja urheillessa.

- Tasapainoilu perhe-elämän, harjoittelun, opiskelun ja remontin kanssa vie voimia. Joskus on opiskeltava jopa öisin. Kuntosalilla, nyrkkeilykehässä tai lenkillä pystyn nollaamaan arjen kiireitä ja tasapainottamaan niin henkistä- kuin fyysistäkin hyvinvointia. Lasten kanssa yhteistä lempipuuhaa ovat ehdottomasti kaiken maailman askartelut, lautapelit, laulaminen ja tanssikarkelot kotona omien seinien suojassa. 

Kun Caritalta kysyy, miksi juuri kirkollinen koulutus, vastaus on selvä.

- Diakonia-ammattikorkeakoulu tuntui itselle ainoalta oikealta ratkaisulta. Tampereen ammattikorkeakoulussa olisin pystynyt opiskelemaan sosionomiksi, mutta ilman kirkollista pätevyyttä. Koen, että olisin jäänyt paitsi juuri siitä lämmöstä ja ihmisläheisyydestä mitä haluan tulevaisuudessakin työrintamalla korostaa. Haluan kohdata ihmisen ja olla läsnä. 

Caritasta tämä viimeinen harjoittelu on kuin kirsikka kakun päällä. Haasteellisen opinnäytetyön vastapainoksi on ihana työskennellä paikassa, joka kompensoi stressiä.

- Olen kokenut itseni niin tervetulleeksi, että se jaksaa ihmetyttää. Kaikki kohtaamani ihmiset ovat olleet iloisia. Pappilan porukka, jonka kanssa eniten työskentelen, on just sopivasti outo. Ihania tyyppejä, kaikki omanlaisiaan. Ketään ei tuomita. Jokaiseen päivään on mahtunut iloa ja naurua sekä jonkun mittainen yhteinen hetki työkavereiden kanssa kiireisenäkin päivänä.
- Parasta tässä työssä on sen merkityksellisyys. Sen lisäksi se on älyttömän hauskaa! Ilokseni harjoittelua on vielä jäljellä, mutta jo nyt haluan laittaa kiitokset koko Nokian seurakunnalle tästä mahdollisuudesta ja erityishalaukset kirkkoherra Laurille ja Pappilan tiimille.