Uutislistaukseen

Adventti

Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Tänä vuonna sitä vietetään 2. joulukuuta. Yhteensä neljän adventtisunnuntain ketju johdattaa jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina juhlitaan Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. Ihmisjoukko otti hänet vastaan huutaen Hoosiannaa. Sana hoosianna tarkoittaa auta, pelasta.

Jouluaaton jälkeen 1. adventtisunnuntai on toiseksi suosituin kirkossakäyntipäivä. Silloin kirkoissa lauletaan saksalaisen G. J. Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä Hoosianna-hymni. Hoosianna on virsikirjassa virsi numero 1.

Nokian seurakunnan tapahtumat ensimmäisenä adventtina:

Adventin perhemessu Nokian kirkossa klo 10. Tule laulamaan Hoosiannaa. Sanna Erkanaho, Eija Virtanen. Messun jälkeen avautuu Pappilan joulu Maatialan Pappilassa klo 11–15. Ohjelmassa joulukorttien tekoa ja jouluisia yhteislauluja.  Tarjolla riisipuuroa, glögiä ja pipareita niin kauan kuin riittää. Tullessaan voi tehdä hyvää. Pappilan jouluissa kerätään kolehti vähävaraisille nokialaisille. Kolehdiksi käy kaikki säilyvä kuivatavara (esim. säilykkeet, kahvi, makaroni, suklaa) ja hygieniatuotteet. Vapaaehtoinen puuromaksu kerätään ystävyysseurakunta Kihelkonnan hyväksi.

Messu Siuron kirkossa klo 10. Lauri Salminen, Minna Viinikainen ja Ukkometsot-kuoro. Tule laulamaan Hoosiannaa.

Messu Pinsiön kirkossa klo 12. Lauri Salminen, Minna Viinikainen. Tule laulamaan Hoosiannaa. Kirkkokahvit.

Nota Bene Nokia -naiskuoron adventtikonsertti Nokian kirkossa klo 17.

Herättäjä-Yhdistyksen perinteiset adventtiseurat Maatialan pappilassa klo 19, kahvit klo 18.30.

Jouluradion uusi Hoosianna-sovitus julkistetaan perinteisesti ensimmäisenä adventtina.

2018-11-29 10:22:00.0