Uutislistaukseen

Rauhanpalkinto graffititaiteilija Pete "Hende" Niemiselle

Suomen kristillisen rauhanliikkeen (SKR) vuoden 2019 rauhanpalkinto on myönnetty graffititaiteilija Pete ”Hende” Niemiselle. Nieminen on työskennellyt vuosia oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja kulttuurien välisen ymmärryksen parantamiseksi, ja tätä työtä hän on tehnyt erityisesti nuorten parissa ja yhdessä nuorten kanssa.

Hende Niemisen rauhantyössä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla halu tehdä maailma paremmaksi paikaksi ja intohimoinen fokus konkretiaan. Työkalunaan maalipurkki, Nieminen on maalannut kantaaottavia julkisia seiniä, opettanut graffittimaalausta koululaisille sekä vetänyt Suomen ryhmää kolmivaiheisessa ihmisoikeuksia ja kansalaisaktivismia käsittelevässä Actlab-työpajakokonaisuudessa Armeniassa, Georgiassa ja Norjassa.

”Hende Nieminen ravistelee paitsi maalipurkkeja, myös koko rauhantyön pakkaa”, SKR:n puheenjohtaja Jussi Ojala sanoo.

”Tässä 44-vuotiaassa perheenisässä on myönteistä kapinaa, jännitettä ja tahtoa, jota harvoin näkee. Hende purkaa syvään juurtuneita ennakkoluuloja ja stereotypioita graffititaiteesta, kuka sitä voi tehdä ja mikä taiteen sisältö voi olla. Samalla hän rakentaa siltoja, joita moni ei uskonut, että voidaan rakentaa. Esimerkiksi Vantaankosken seurakunnan graffitialttaritaulu tai graffitintekijän kymmenen käskyä kertovat ehkä vanhaa rauhan viestiä mutta kieli on ihan uusi.”

SKR:n rauhanpalkintoa on myönnetty vuodesta 1982 lähtien. Palkinnonsaaja julkistetaan perinteisesti kirkkojen kansainvälisenä rauhanpäivänä 1. tammikuuta. Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa presidentti Martti Ahtisaari, sovinnontyön asiantuntija Mahdi Abdile, kansanedustaja Pekka Haavisto ja toimittajat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff.

SKR on ekumeniaa ja uskontojenvälistä vuoropuhelua korostava, kirkkokuntiin sitoutumaton rauhanjärjestö.

2019-01-01 09:00:00.0