Uutislistaukseen

Rippikoulun suosio pitää pintansa

Rippikoulun suosio pitää pintansa

Kesäkuun alusta elokuun alkupäiviin saakka monet leirikeskukset täyttyvät kymmenistä tuhansista rippikoululaisista ja isosista. Rippikouluun osallistuu vuosittain yli 45 000 nuorta. Suurin osa heistä valitsee noin viikon mittaisen leirijakson sisältävän rippikoulun.

”Rippikoulu on säilyttänyt suosionsa 2010-luvulla osallistujamäärän pienestä laskusta huolimatta. Kun rippikouluun osallistuu lähes 80 prosenttia ikäluokasta, on kyseessä iso nuorisokulttuuriin liittyvä ilmiö”, Kirkkohallituksen rippikouluntyön asiantuntija Jari Pulkkinen toteaa.

Isosena toimiminen on monelle ensimmäinen työkokemus

Jari Pulkkisen mukaan yksi merkittävä tekijä rippikoulun suosioon liittyy isosiin. Heitä on mukana rippikoulutoiminnassa vuosittain lähes 20 000.

”Vertaisoppimisen näkökulmaa ei voi liikaa korostaa. Isoset ovat esimerkkejä, joita rippikoululaiset arvostavat ja joiden ajatuksia halutaan kuulla. Isosena toimiminen on myös monelle nuorelle ensimmäisen merkittävä työkokemus. Isosena oppii paljon hyödyllisiä taitoja ryhmän ohjaamisesta, toisten kanssa työskentelystä ja erilaisuudesta”, Pulkkinen jatkaa.

Yksi tämän kesän uusista isosista on Sofia Kilkkinen Savitaipaleelta.

”Oma rippikoulu oli niin hyvä kokemus, että halusin lähteä itsekin isoseksi. Odotan, että riparista tulee mukava ja opettavainen kokemus. Haluaisin, että luotettava isonen saa ryhmän toimimaan”, Sofia kertoo ajatuksiaan isosena olemisesta.

Nokian seurakunnan rippikoulut 2019

Nokian seurakunnassa on kesällä kaksi kaupunkiriparia Maatialan pappilassa, Kuusamon ripari ja kymmenen leiriä Urhatussa. Talviaikaan on pidetty talviripari, talvikaupunkiripari ja pääsiäisripari. Osallistumisprosentti rippikouluun on Nokialla valtakunnallista tasoa hieman korkeampi.

Wed Jun 05 14:36:00 EEST 2019