Uutislistaukseen

Yle vahvistaa hartausohjelmia pandemian aikana

Hartausohjelmien merkitys kasvaa

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on synnyttänyt monella huolta läheisistään sekä omasta terveydestään ja toimeentulostaan. Tällaisena aikana hartausohjelmien merkitys kasvaa. Yle näkee tv- ja radiojumalanpalvelukset sekä muut hartausohjelmat tärkeäksi osaksi julkista palvelua.

TV-jumalanpalveluksia lisätään ja hartausohjelmia tuotetaan normaalisti

Tv:ssä jumalanpalveluksia lisätään toistaiseksi niin, että lähetys on sekä juhlapyhinä että jokaisena sunnuntaina. Nyt keväälle on sovittu neljä ylimääräistä sunnuntailähetystä.

Yle Radio 1:ssa on aamu- ja iltahartaudet uusintoineen joka arkipäivä sekä lauantaisin. Sunnuntaisin on kaksi jumalanpalvelusta, muina juhlapyhinä yksi.
Tv 1:n ohjelmistossa on normaalisti lauantaisin Pisara-hartaus. Sunnuntaisin ja muina kirkollisina pyhinä lähetetään yhteensä 37 tv-jumalanpalvelusta vuodessa.
 

2020-03-19 10:02:36.0