Uutislistaukseen

Nokian seurakunta lahjoittaa jokaiselle kastetulle puuntaimen kehitysmaassa

Kirkkoherra Lauri Salminen Nokian kirkon kastepuun edessä kastelahjakortteja kädessään.

Kirkkoherra Lauri Salminen Nokian kirkon kastepuun edessä kastelahjakortteja kädessään.

Puu kasteen kunniaksi

Vuoden 2021 alusta alkaen jokainen Nokian seurakunnassa kastettava lapsi saa kastetodistuksen välissä kastepuukortin. Siinä kerrotaan, että seurakunta on hänen kasteensa kunniaksi hankkinut puuntaimen, jonka Suomen Lähetysseura istuttaa Afrikkaan tai Aasiaan.

– Kaste ja lähetystyöhän on sidottu yhteen Raamatun lähetyskäskyssä. Kortti antaa kastetulle ja hänen perheelleen viestin siitä, että lapsi on lämpimästi tervetullut seurakuntaperheeseen. Samalla se kertoo konkreettisesti siitä luomakunnan varjelemisesta, johon jokainen kristitty on kutsuttu. Tavoitteemme on pitää tämä maailma elinkelpoisena uudelle sukupolvelle niin, että kun he aikanaan saavat lapsia, maailma olisi vielä silloinkin hyvä paikka elää, kirkkoherra Lauri Salminen kertoo.

– Meillä on kirkossa näkyvällä paikalla vuosi sitten käyttöön otettu kastepuu, johon jokainen kastettava saa omalla nimellään varustetun pienen vanerisen linnun. Kastepuu on saanut hyvin myönteisen vastaanoton. Sen myötä jokainen kirkossa kävijä saa muistutuksen kasteesta. Yhdessä nämä kastepuut kertovat, että kaste ei ole vain kertakäyttöjuttu, yhdet juhlat, vaan että sillä on läpi elämän jatkuva merkitys. Toivon kortin herättävän kastekodissa keskustelua siitä, että jossain päin maailmaa on pysyvä merkki kasteesta.

Idean kastepuukortista seurakunnalle esitti lähetys- ja vapaaehtoiskoordinaattori Mervi Vähätalo. Hän oli lukenut jutun Alavuden seurakunnasta, joka alkoi antaa kastetuille aineettoman puuntaimilahjan vuoden 2019 lopulla ja esitti samalla haasteen muillekin seurakunnille tulla mukaan.

Nykykielellä lähetystyöstä

Suomen Lähetysseuran tekemän kortin etupuolella on piirroskuva puusta ja virren 490 neljäs säkeistö, jossa lasta verrataan taimeen. Toisella puolella toivotetaan onnea kastepäivänä ja kerrotaan kortin tarkoitus. Nokialla kastetaan vuosittain vähän yli kaksi sataa lasta.

Seurakunta lahjoittaa jokaisesta kortista viisi euroa Lähetysseuran ympäristötyöhön, jonka tavoitteena on tukea kehitysmaiden köyhimpiä löytämään keinoja selviytyä ilmastonmuutoksessa. Kuivuus ja äärimmäiset sääolosuhteet vievät perheiltä mahdollisuuksia toimeentuloon, ravintoon ja puhtaaseen veteen. Lähetysseuran tuella muun muassa rakennetaan vesipisteitä, turvataan ruoan saantia, valmistetaan puuta säästäviä liesiä sekä annetaan monenlaista koulutusta siitä, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja luonnonkatastrofeihin voi varautua. Ja tietysti istutetaan puita.

Lauri Salminen kertoo lapsena istuneensa vanhempiensa kanssa lähetysompeluseurassa, jossa kerättiin varoja lähetystyölle. Sitä kautta hänelle – vanhemmalle sukupolvelle yleensäkin – syntyi käsitys lähettävästä seurakunnasta. Nuoremmilla sukupolvilla on kuitenkin aika ohut käsitys siitä, miten lähetystyö liittyy seurakunnan toimintaan.

– Emme me saisi kolmekymppisiä ihmisiä tulemaan mihinkään tilaisuuteen, jossa kerrotaan, mitä lähetystyö on tänä päivänä. Tämä kastepuukortti ja sen ympärillä käytävä keskustelu antaa mahdollisuuden kertoa lähetystyöstä nykykielellä ja modernilla tavalla, Salminen toteaa.
 

Tue Dec 15 17:08:31 EET 2020