Uutislistaukseen

Uusi pappi

Pirjo Parviainen.

Pirjo Parviainen.

Nokian seurakunta on saanut uuden papin

Pastori Pirjo Parviainen toimii Nokian seurakunnassa viransijaisena elokuun loppuun asti. Pirjo vihittiin papiksi pyhäinpäivänä vuonna 2016. Nokialle hän tuli Sastamalan seurakunnasta.

Pirjo kuvailee itseään rauhalliseksi persoonaksi, joka mielellään kohtaa erilaisia, erilaissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Ilojen ja surujen jakaminen, hetken rinnakkain kulkeminen, tuntuu hyvältä paikalta. 

Harrastuksistaan Pirjo mainitsee ensimmäisenä kävelyn ja lenkkeilyn 13-vuotiaan Vilma-koiran kanssa. Vapaa-aikaansa hän viettää myös lukemalla ja käsitöitä tehden. Parhaillaan on valmistumassa tumput, mutta mieli halajaa haastavampienkin käsitöiden pariin, esimerkiksi kuultokudoksen tai maton kutominen kiinnostaa.

Fri Feb 05 08:49:28 EET 2021