Uutislistaukseen

Koronavuosi vaikutti diakoniatyöhön voimakkaasti

Kirkon diakonia auttoi yhä useampaa viime vuonna

Kirkon diakoniatyöntekijät auttoivat entistä useampia ihmisiä vuonna 2020. Kohdattuja ihmisiä oli kaikkiaan 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Diakonian kautta myönnettyjen avustusten kokonaismäärä nousi edellisvuodesta. Myös Nokialla kasvu on ollut samansuuntainen.

Kirkkohallituksen asiantuntijan Airi Raitarannan mukaan vaikeissa elämäntilanteissa elävien ihmisten tilanne vaikeutui koronaepidemian myötä lisää.

”Epävarmuus, terveydelliset ja taloudelliset syyt ja kontaktien väheneminen vaikuttavat kaikkiin, mutta erityisesti siellä, missä eletään haavoittuvissa elämäntilanteissa.”

Ruokailut vaihtuivat ruokakasseihin

Jaettavien ruokakassien jakelu lisääntyi, kun ruokailuja ei voitu järjestää. Ruokakasseissa hyödynnettiin kauppojen hävikkiruokaa ja Nokian seurakunnassa tuotettiin myös valmisruoka-annoksia. Lisäksi EU-elintarvikkeita jaettiin ruokakasseissa.

”Koronakriisi ohjasi seurakuntia kohdentamaan voimavaroja diakoniseen toimintaan. Kriisin myötä kehittyneet kumppanuudet ja hyviksi havaitut yhteistyön muodot toivottavasti vakiintuvat. Samalla työnantajien on hyvä huomioida, millä tavalla voidaan tukea niitä työntekijöitä, jotka ovat ottaneet ja ottavat korona-aallot raskaimmin vastaan”, johtaja Kalle Kuusimäki toteaa.

2021-03-11 15:40:00.0