Uutislistaukseen

Alueelliset erot näkyvät kirkon jäsenyydessä  

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa oli 3 689 998. Tilastokeskuksen ennakkoväkilukuun suhteutettuna kirkon jäsenten osuus väestöstä on noin 66,5 prosenttia. Vuotta aiemmin kirkon jäsenyys oli 67,7 prosentilla suomalaisista eli laskua vuoden takaiseen määrään on noin 1,2 prosenttiyksikköä.  

Kirkon jäsenyyteen sitoutuneita on eniten Porvoon hiippakunnassa 

Alueelliset erot kirkkoon kuuluvuudessa ovat lisääntyneet. Korkeinta kirkkoon kuuluvuus oli viime vuonna Porvoon hiippakunnassa, jossa 75,8 prosenttia väestöstä kuului kirkkoon. Myös Oulun, Lapuan, Kuopion ja Mikkelin hiippakunnissa kirkon jäsenten osuus oli yli 70 prosenttia.  

Sen sijaan Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuului vain 51,4 prosenttia väestöstä. Espoon hiippakunnassa jäsenyys oli noin 60 prosentilla alueen väkiluvusta, Turussa ja Tampereella osuudet olivat hivenen alle 70 prosenttia. 

Nokialla seurakuntaan kuuluu 65,5 % kuntalaisista.

Jäsenmäärän muutokset 

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärän muutoksiin vaikuttavat kirkkoon liittyneiden, kirkon jäsenyydestä eronneiden, alle 1-vuotiaiden kastettujen sekä vuoden aikana kuolleiden määrät. Kirkkoon liittyneiksi tilastoidaan myös ne alle 1-vuotiaina kastetut, jotka on ehditty merkitä väestökirjanpitoon ennen kastetoimitusta.  

Kirkosta erosi 55 848 henkeä, kun vuotta aiemmin luku oli noin 48 100. Kirkon jäseneksi kastettuja, alle 1-vuotiaita lapsia oli 26 720. Kastettujen määrään vaikuttaa syntyvyys. Vuoden 2020 aikana luku oli noin 24 900. Kuolleiden määrä oli 46 522. 

Kirkkoon liittyneiden määrä oli 20 422. Luku sisältää kuitenkin poikkeuksellisen paljon alle 1-vuotiaita, jotka on ensin liitetty väestörekisteriin ja vasta sitten kastettu. Liittyneiden määrässä ei siten ole tapahtunut suurta muutosta suhteessa aikaisempaan. 

Jäsenellä on äänioikeus 

Kirkon jäsenet arvostavat kirkon tekemää työtä seurakunnissa, ja korona-aikana kirkon auttamistyön merkitys on korostunut. Myös perhetapahtumat, ristiäiset, kirkkohäät sekä kuolleen kirkollinen siunaus pitävät yllä yhteyttä kirkkoon.  

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet pääsevät vaikuttamaan kirkon päätöksentekoon äänestämällä seurakuntavaaleissa. 18 vuotta täyttänyt henkilö voi asettua ehdolle vaaliin, ja 16 vuotta täyttäneillä jäsenillä on äänioikeus. Seuraavan kerran seurakuntien uudet luottamushenkilöt valitaan nelivuotiskaudelle marraskuussa 2022.   
 

Mon Feb 07 12:44:56 EET 2022