Uutislistaukseen

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt pastori Mikko Sulanderin hoitamaan kirkkoherran virkaa

Mikko Sulander Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa.

Mikko Sulander Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa. Kuva Jukka Salminen.

Nokian seurakunnan kirkkoherra Lauri Salminen siirtyy kirkkoherran tehtävistä hoitamaan Nokian seurakunnan kappalaisen sijaisuutta 1.4.–30.6.2022. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt pastori Mikko Sulanderin hoitamaan Nokian seurakunnan kirkkoherran virkaa sijaisuuden ajaksi. Sulander aloittaa työnsä Nokian seurakunnassa 1.4.2022. 

Sulander on 44-vuotias hämeenlinnalainen pastori. Hän on ollut vuoden 2022 alusta opintovapaalla tuomiokapitulin asiantuntijan virasta. Sulander toimi vuoden 2021 kirkkoherrana Tampereen Eteläisen seurakunnassa. 

Sulander on koulutukseltaan teologian maisteri ja opiskelee tällä hetkellä oikeustiedettä Itä-Suomen yliopistossa. Aiemmin Sulander on työskennellyt Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa seurakuntapappina, Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa asiantuntijana sekä vuoden Tampereen Eteläisen seurakunnan kirkkoherrana. Hän asuu perheineen Hämeenlinnassa. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kaksi tytärtä. Vapaa aika kuluu monipuolisesti urheillessa sekä opiskellen.

–    Olen innostunut tästä tehtävästä. Monet seurakunnan työntekijät ovat minulle entuudestaan tuttuja, mutta Nokiaa en juuri muuten tunne paikkakuntana. Kiinnostavaa tulla tutustumaan Nokiaan ja nokialaisiin, kertoo Sulander.

–    Tämä tulee olemaan siirtymäkauden kirkkoherran tehtävä. Annan Laurille mahdollisuuden keventää työuran loppupuolella ja toisaalta teen pohjatyötä, jotta uuden kirkkoherran on hyvä aloittaa vaalien jälkeen. Antaa tämä myös työyhteisölle mahdollisuuden asettautua muutokseen. 

–    Seurakunta on mahdollisuus. Mahdollisuus kokea ja elää monenlaista uskoa. Kasvatustehtävässä se on vanhempien ja perheiden tukena kristillisessä kasvatuksessa sekä tarjoaa auttavaa kättä, kun hätä on suurin. Seurakunta on ja sen pitää olla alueen ihmisten näköinen ja kokoinen. Ajattelen siksi erityisen lämpimästi sitä kehitystä, jossa seurakuntalaiset entistä enemmän ottavat vastuuta seurakunnassa.

–    Vaikka olenkin tulossa tehtävään vain lyhyeksi määräajaksi, toivon pystyväni auttamaan seurakuntaa muutoksessa ja eteenpäin katsomisessa. Odotan uteliaana yhteistyötä niin työyhteisön sisällä kuin alueen ihmisten ja yhteisöjen kanssa, Sulander summaa ajatuksiaan uuden tehtävän alkaessa.
 

2022-03-01 09:10:58.0